Referenssit

Asiakastarina |Teemu, Aurasta | Omakotitalo 124m2 | 20 paneelia

Teemun kotiin päätettiin toteuttaa aurinkosähköjärjestelmä, jonka tavoitteena oli pienentää kotitalouden kasvaneita energiakuluja ja lisätä omavaraisuutta. 

Solarway suunnitteli ja asensi 20 paneelin kokonaisuuden omakotitalon katolle, ja järjestelmä mitoitettiin niin, että se mahdollistaa tulevaisuuden laajennukset, kuten akuston tai sähköauton latauspisteen, ilman paneelimäärän kasvattamista. 

Asennus eteni ripeästi ja huolellisesti, ja talo tuotti omaa sähköä jo kahdeksantena päivänä asennuksen alkamisesta.

Säästö näkyi heti ensimmäisestä kuukaudesta alkaen.

Miksi päädyit hankkimaan aurinkopaneelit?

Teemun tavoitteena oli pienentää sähkölaskuja ja lisätä omavaraisuutta. Energiankulutus oli kasvanut ja aurinkosähkö tarjosi konkreettisen keinon hillitä kustannuksia sekä varautua energiamarkkinoiden vaihteluihin.

Millainen kohde on kyseessä?

Kohde on 124 neliön omakotitalo, jossa oli aiemmin tehty energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja, kuten ilmalämpöpumppujen käyttöönotto ja lisäeristys. Lisää energiatehokkuutta kuitenkin tarvittiin. 

Miksi valitsit Solarwayn?

Teemu oli tavannut Solarwayn Teron aiemmin messuilla ja sai ammattimaisen vaikutelman. Luotettavuus, selkeä hinnoittelu ja aikaisemmat suositukset vahvistivat valinnan.

Mitä järjestelmään asennettiin?

Kattoon asennettiin 20 paneelia. Solarway toimitti koko paketin valmiina ratkaisuna. Paneelit tuottavat arviolta noin 7,9 MWh vuodessa, ja järjestelmä on mitoitettu siten että myöhemmät laajennukset onnistuvat ilman paneelien lisäämistä.

Asennus toteutettiin kahden asentajan voimin. Työ oli huolellista, siistiä ja aikataulussa pysyvää. Käyttöönottovaiheessa Teemu sai selkeän opastuksen sekä seurantasovellukseen että järjestelmän käyttöön.

Onko tuotto ollut odotusten mukaista ja onko tuntunut hyvälle sijoitukselle?

Kyllä. Tuottoa seurataan aktiivisesti ja vaikutus sähkölaskuihin näkyi heti. Teemu kertoo olevansa erittäin tyytyväinen ja pitää kokonaisuutta järkevänä pitkän aikavälin ratkaisuna.

Solarway osoittautui luotettavaksi kumppaniksi alusta loppuun.

Suositukset ja kokemukset muille järjestelmää harkitseville

Teemu suosittelee aurinkopaneeleja kaikille, jotka haluavat säästää kuluissa ja lisätä omavaraisuutta. Hän korostaa, että aurinkosähkö kannattaa nähdä kokonaisuutena ja ymmärtää tuotannon kausivaihtelut. Kun toimittaja on luotettava ja asennus tehdään hyvin, investointi maksaa itseään takaisin nopeasti ja tuo mielenrauhaa.


Asiakastarina | Jukka, Omakotitalon omistaja| Aurinkosähköjärjestelmä 7,38 kW

Matti halusi pienentää kotinsa energiakustannuksia ja varautua sähkön hinnan jatkuviin vaihteluihin. Vanhaan omakotitaloon oli aiemmin uusittu lämmitysjärjestelmä vesilämpöpumpulla ja tehty muita energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja, mutta energiamarkkinoiden epävarmuus herätti tarpeen lisätä omavaraisuutta. 

Solarwayn suunnittelema ja asentama aurinkosähköratkaisu toi taloon varmuutta, säästöjä ja modernin tavan tuottaa omaa energiaa.

“Aurinkosähkö toi heti sellaista varmuuden tunnetta, jota kaipasin energiamarkkinoiden heilahteluihin.”

Miksi valitsit Solarwayn?

Solarwayn edustaja oli tuttu aiemmista projektja vaikutti asiantuntevalta. Luottamus heräsi jo ensikohtaamisella ja se vahvisti Solarwayn valinnan kumppaniksi.

Mitä järjestelmään asennettiin?

Taloon asennettiin kattokiinnitteinen aurinkosähköjärjestelmä, jonka teho on 7,38 kW. Järjestelmä toimii ilman akustoa ja ylijäämäsähkö myydään verkkoon. Kokonaisuus oli Solarwayn valmiiksi suunnittelema ja asennettu paketti, johon olen erittäin tyytyväinen.

Asennus eteni suunnitellusti ja ilman haasteita. Työmaa pysyi siistinä koko projektin ajan ja työnjälki oli laadukasta. Käyttöönottovaiheessa saini hyvän opastuksen sekä sovelluksen käyttöön että järjestelmän seurantaan.

“Asennus oli siisti ja ammattimainen, ja aikataulu piti täsmälleen.”

Onko tuotto ollut odotusten mukaista ja tuntuuko hankinta hyvältä sijoitukselta?

Kyllä. Tuottoa seurataan sovelluksen kautta ja se on ollut odotusten mukaista. Vaikutus sähkölaskuihin näkyi jo ensimmäisistä kuukausista alkaen, ja järjestelmä toi selvää lisäarvoa erityisesti öljylämmityksestä luopumisen jälkeen. Sijoitus koetaan erittäin järkeväksi ja toimivaksi osaksi kodin pitkän aikavälin energiaremonttia.

Suositukset muille aurinkosähkön harkitsijoille

Suosittelen aurinkopaneeleja lämpimästi. Hän painottaa, että toimittajalla on erittäin suuri merkitys, ja luotettava kumppani takaa sen, että kokonaisuus toimii kuten kuuluu. Aurinkosähkö kannattaa nähdä osana laajempaa energiaratkaisua, joka tuo säästöjä ja vakautta vuosi toisensa jälkeen.


Asiakastarina | EC Sähkö Oy | Aurinkosähköjärjestelmä yli 100 paneelia

Vuonna 1984 rakennettu ja myöhemmin laajasti peruskorjattu taloyhtiökokonaisuus päätettiin varustaa aurinkosähköjärjestelmällä osana kiinteistön modernisointia. Aurinkopaneelit liitettiin saumattomasti osaksi peruskorjaushanketta, jonka tavoitteena oli parantaa taloyhtiön energiatehokkuutta ja varmistaa kustannustehokas energiantuotanto pitkälle tulevaisuuteen.

Solarway valikoitui toimittajaksi nopean palvelun, selkeän toimintamallin ja vahvojen suosittelujen perusteella. Päätökseen vaikutti myös Solarwayn maine luotettavana ja kokeneena kumppanina suurten kiinteistöjen aurinkosähköprojekteissa.

“Kaikki sujui täsmälleen alkuperäisen suunnitelman mukaan, ilman yllätyksiä tai piilokuluja.”

Mitä järjestelmään asennettiin?

Kohteeseen asennettiin yli 100 aurinkopaneelia, jotka suunniteltiin toimimaan yhden ilmansuunnan mukaan tasaiseen ja teknisesti selkeään tuotantolinjaan. Järjestelmän suunnittelu ja mitoitus toteutettiin Solarwayn toimittamana valmiina ratkaisuna, joka hyväksyttiin suoraan ilman muutostarpeita.

Taloyhtiössä on käytössä kolme erillistä aurinkosähköjärjestelmää, teholuokaltaan noin 12–16 kW. Kokonaisuus on suunniteltu huoltovapaaksi ja mahdollisimman toimintavarmaksi ympärivuotista käyttöä ajatellen.

Asennuskokemus ja yhteistyö

Asennustyö eteni sujuvasti ja pysyi täsmälleen sovitussa aikataulussa. Solarwayn tiimi työskenteli huolellisesti, jätti työmaat siistiin kuntoon ja varmisti, että projekti eteni ilman viivästyksiä tai lisäkustannuksia. 

Taloyhtiön asukkaat ja ylläpidosta vastaavat henkilöt saivat selkeän opastuksen järjestelmän käyttöön ja tuotannon seurantaan.

“Olisi pitänyt hankkia jo aikaisemmin. Mitä isompi järjestelmä, sitä parempi hyöty kokonaisuudelle.”

Suositukset muille taloyhtiöille

Haastateltava suosittelee aurinkopaneeleja taloyhtiöille erittäin vahvasti. Järjestelmät ovat käytännössä huoltovapaita ja toimivat taustalla ilman tarvetta jatkuvalle valvonnalle tai ylläpidolle. Kun järjestelmä on kerran asennettu ja käyttöönotettu, se tuottaa energiaa luotettavasti vuodesta toiseen ja vähentää kiinteistön riippuvuutta ostosähköstä.

Aurinkosähkö sopii erityisesti taloyhtiöille, jotka haluavat lisätä omavaraisuutta, pienentää pitkän aikavälin energiakustannuksia ja modernisoida kiinteistönsä energiaratkaisut. 

Sähköntuotannosta hyötyvät kaikki asukkaat ja taloyhtiö pystyy hallitsemaan kulurakennettaan ennakoitavammin. Lisäksi investointi tukee kiinteistön arvon säilymistä ja parantaa sen houkuttelevuutta tulevaisuutta ajatellen.

Haastateltavan mukaan aurinkosähkö on ratkaisu, jonka olisi voinut ottaa käyttöön jo aiemmin. Mitä suurempi järjestelmä ja mitä laajempi kattopinta hyödynnetään, sitä merkittävämpi taloudellinen hyöty saavutetaan koko taloyhtiön tasolla. Aurinkopaneelit ovat nykyaikainen, vastuullinen ja järkevä valinta taloyhtiöille, jotka haluavat tehdä pitkäjänteisiä ja kestäviä energiapäätöksiä.


Asiakastarina | Sikatila: Farmi Rantanen Oy | Aurinkosähkökenttä 396 paneelia

Farmi Rantanen Oy on suuri suomalainen sikatila, jonka toiminta pyörii mittavan ja tasaisen energiankulutuksen varassa. Maatilalla haluttiin vähentää kasvavia sähkökustannuksia ja lisätä omavaraisuutta, minkä vuoksi aurinkosähköä alettiin harkita konkreettisena keinona pienentää kulutusta ja suojautua energiahintojen vaihteluilta. Aurinkovoimala valittiin tukemaan tilan jatkuvaa, ympärivuotista energiantarvetta.

Solarway oli entuudestaan tuttu ja luotettavaksi todettu toimija. Suositukset ja vahva ammattitaito tekivät valinnasta helpon, ja Solarwayn toteutustapa vastasi täsmälleen maatilan tarpeisiin.

Mitä järjestelmään asennettiin?

Kokonaisuuteen rakennettiin 396 aurinkopaneelin kenttä, joka sijoitettiin kahteen pitkään rivistöön hyödyntämään sekä aamun että illan aurinkoa. Paneelien suuntaus maksimoi tuotannon suuren maatilan kuormitukseen.

Maatila vastasi itse kaivuutöistä, ja Solarway toteutti koko teknisen kokonaisuuden:

  • aurinkokentän perustukset teräspaaluille
  • maapohjan tasauksen
  • kaapeloinnit ja pääkeskusyhteydet
  • järjestelmien asennukset ja käyttöönoton

Järjestelmä koostuu kolmesta erillisestä tuotantoyksiköstä, teholtaan noin 12–16 kW.

“Järjestelmä alkoi näkyä sähkölaskussa heti ensimmäisten viikkojen aikana.”

Asennuskokemus ja yhteistyö

Asennusprojektista jäi erittäin positiivinen kokemus. Työt etenivät täsmällisesti ja ilman yllätyksiä. Kenttä rakennettiin osittain metsäpohjaan, minkä vuoksi perustusten toteutus ja maansiirtotyöt korostuivat, mutta Solarway hoiti kokonaisuuden ammattimaisesti alusta loppuun.

Työmaa pysyi siistinä ja organisoituna, ja aikataulu piti täsmälleen kuten oli sovittu. Järjestelmän käyttöön annettiin kattava opastus, ja Solarway seuraa järjestelmän toimintaa sekä reagoi nopeasti mahdollisiin poikkeamiin.

Aurinkovoimalan hyödyt

Maatilan kulutus on noin 600 000 kWh vuodessa, joten aurinkosähköjärjestelmällä on merkittävä vaikutus energiankulutuksen vähentämiseen. Sähkölaskussa on jo havaittu selvää laskua, erityisesti aurinkoisen kauden aikana. Investointi olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.

“Omavaraisuus kasvoi merkittävästi, mikä on eläintilan arjessa iso etu.”

Suositukset muille maatiloille ja yrityksille

Haastateltava suosittelee aurinkopaneeleja erityisesti suurten energiankuluttajien tarpeisiin. Maatiloilla ja yrityksillä, jotka tarvitsevat jatkuvaa ja tasaista energiantuotantoa, aurinkosähkö tarjoaa merkittävää säästöpotentiaalia, lisää omavaraisuutta ja tuo ennustettavuutta energiakustannuksiin. Samalla se on huoltovapaa ja pitkäikäinen ratkaisu, joka palvelee toimintaa vuodesta toiseen ilman merkittäviä ylläpitotarpeita.